Siirry sisältöön

Hei olen Tiia Leponiemi, Leporetken luonto-opas. Luonto, tarinat ja kulttuuri ovat vuosi vuodelta tulleet minulle yhä tärkeämmäksi ja osaksi jokapäiväistä hyvinvointia. Ensimmäiseltä ammatiltani olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja vuodesta 2003 myös luomutilan emäntä. Viime vuosina olen opiskellut Green Care -alaa, Voimauttavaa valokuvausta sekä tällä hetkellä luonto-ohjaajaksi.

Yrityksen nimi, Leporetki, viittaa konkreettisen matkan, paikan tai retken lisäksi tietysti myös sopivaan mielentilaan. Kiireen, stressin ja turhien paineiden vastavoimaksi tarvitaan hyvää oloa. Toisinaan se on syvällistä yhteyttä ympäröivään luontoon ja sitä kautta itseensä ja omiin ajatuksiinsa. Toisinaan on hyvä vain yksinkertaisesti rentoutua luonnon helmassa sen syvällisempiä pohtimatta.    

 

Leporetki – lempeää luontomatkailua